tartutulevaisuuteen

MUN ELÄMÄ

Näkökulmaa, toivoa ja tsemppiä

twitterinstagramfacebook

salilla 560x200

Liikenneonnettumuus on elämän kolhu, mutta senkin jälkeen on elämää! Näin vakuuttaa Jouni, joka sai nuorena aikuisena vaikean aivovamman liikenneonnettomuudessa. Oman tilanteen hyväksyminen oli hänelle pitkään vaikeaa ja hän olisi kaivannut vertaistukea jo aikaisemmassa vaiheessa kuntoutumista. Nyt Jouni auttaa muita aivovamman saaneita ja toimii opiskelijoiden kokemuskouluttajana.

Joulukuun 1. päivänä oli hiukan pakkasta ja satoi jäätävää tihkua. Vastaantulevan auton kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan ja auto luiskahti minun kaistalleni.

Minusta tuli monivammapotilas. Sain vaikean aivovamman ja keuhkokontuusion, useita murtumia ja vammoja kasvojen alueelle.

Ensimmäiset päivät olin kuolemanvaarassa, pari viikkoa teho-osastolla.

Kaikki piti opetella uudelleen. Onnettomuuden jälkeen minulle tehtiin 11 leikkausta kuuden vuoden aikana.

Fyysisesti aloin kuntoutua suhteellisen nopeasti askel kerrallaan. Muistiongelmat haittasivat arjen sujumista useita vuosia, mutta en sitä itse alkuun tiedostanut.

jounin tarina kuva1

Aivovamma vaikeutti työntekoa

Minulla oli kova elämänhalu ja motivaatio oli palata töihin. Olinkin vain viisi kuukautta sairaslomalla ja palasin sitten töihin. Aluksi oli parin viikon perehdytys takaisin työhön, sillä olin ollut töissä vain hetken valmistumisen jälkeen.

Muisti- ja tarkkavaisuuden häiriöt vaikeuttivat työskentelyä ja työskentelin hyvin hitaasti. Esimerkiksi jos tuli monta hommaa päällekkäin, en enää muistanut ja hallinnut kaikkea.

Aika pian työpaikalta oltiin yhteydessä työterveyshuoltoon ja reilun kuukauden jälkeen eteen tuli siirto Vakuutuskuntoutus VKK:n kautta kuntoutukseen koulutusta vastaavaan työhön. Tällöin pystyttiin arviomaan työkykyäni oikeassa miljöössä ja vaatimustasossa, mutta ns. opiskelijan roolissa ilman vastuutehtäviä.

Kuntoutusprosessin jälkeen olin taas sairaslomalla ja aloin tiedostaa omaa oloa ja toimintakyvyn rajoitteita.

Oman tilanteen hyväksyminen vei vuosia

Noin neljä vuotta onnettomuuden jälkeen pääsin varsinaiseen työkyvynarviointiin ja todettiin, etten ole työkykyinen sairaanhoitajan ammattiin. Uudelleen koulutuksen mahdollisuus sulkeutui pois, sillä lähimuistin ja työmuistin ongelmat olivat este kouluttautumiselle.

Eläkepäätös oli helpotus ja toi taloudellisen turvan. Vakuutusyhtiöstä tuli eläkepäätös korvauksineen 4v 3kk onnettomuuden jälkeen.

Eläkepäätöksestä ehti kulua aikaa pari vuotta ennen kuin oma olo alkoi helpottaa ja aloin hyväksyä oman tilanteen.

Elämä on heitellyt minua myös muuten. Myöhemmin parisuhde ja avioliitto päättyi eroon äkillisesti.  Se oli suuri pettymys ja sen jälkeen elämä oli rempallaan. Uusi parisuhde kuitenkin pelasti taas kiinni säännölliseen arkeen.

Kaverisuhteet vaativat oma-aloitteisuutta. Useimmilla kavereilla on tullut elämänmuutoksia, esim. perheet ja työ vie aikaa. Ystävyyssuhteet muuttavat muotoaan ja yhteydenpito harvenee, mutta on myös niitä, joiden kanssa yhteydenpito on tiivistä edelleen.

Ammattilaisista sellaiset henkilöt, jotka ovat laajasti antaneet tietoa ja antautuneet keskustelemaan tilanteesta avoimesti, ovat auttaneet eniten. Esimerkiksi keskussairaalassa oli lääkäri, joka kertoi ajokyvyn arvioinnin mahdollisuudesta ja antoi toivoa auton rattiin palaamisesta. 

Vitsien, vertaistuen ja liikunnan voimalla eteenpäin

Huumori on ollut tärkeä voimavara jo sairaalavuoteelta asti. Monenlaista vitsiä tuli väännettyä hoidettavana olosta ja omasta tilanteesta niin ammattilaisten kuin ystävienkin kanssa.

Tärkeää olivat myös kavereiden ja ystävien vierailut sairaalassa. Yllättävän varhaisessa toipumisen vaiheessa muisti tiettyjen kavereiden vierailut, sillä ne poikkesivat sairaalan arjesta.

Vertaistuki olisi ollut tärkeää oman tilanteen ymmärtämisen ja tiedon vuoksi jo paljon aiemmin kuin sitä oli tarjolla.

Erityisesti olisin tarvinnut vertaistukea kotiuduttua: olo oli avuton, yksinäinen ja olisi ollut paljon tiedon tarvetta. Sopeutumisvalmennuskurssi Maskussa antoi vertaistukea ja siellä kohtasin ensi kertaa muita aivovamman saaneita.

Kuntoutus toi mukanaan myös elinikäisiä ystävyyssuhteita. Onneksi tilanne vertaistuen suhteen on muuttunut viime aikoina ja sitä on paremmin saatavilla.

Olen pyrkinyt liikkumaan siitä saakka, kun pääsin omille jaloilleni.

Koira tuli elämääni muutama vuosi onnettomuuden jälkeen ja aloitin sen kanssa lenkit alkuun 4-5 x päivässä ja myöhemmin pidemmälle 3 kertaa päivässä.

Säännöllisellä liikunnalla on merkitystä myös painonhallintaan ja jaksamiseen. Nykyään käyn päivittäin liikkumassa kuntosalilla oma toimintakyky huomioiden. Lisäksi menen spinningiin pari kertaa viikossa.

Salilla käymisellä on myös sosiaalinen merkitys, vaikka teenkin yleensä treenin yksin. Siellä tapaa tuttuja ja on mukava vaihtaa kuulumisia!

Omatoiminen kuntoutuminen on tärkeintä.

jounin tarina kuva2

Mitähän sitä tekisi alle kolmekymppisenä eläkeläisenä?

Eläkepäätöksen jälkeen elämä oli suhteellisen turvattua taloudellisesti, mutta silti arkeen kaipaa toimintaa ja tekemistä, jossa voi tuntea itsensä tärkeäksi ja josta saa tavoitteita, joita kohti suunnata.

Aluksi osallistuin Aivovammaliiton vertaistukikoulutukseen, sillä olin itse kokenut vertaistuen merkityksen ja tuoman avun. Kenties myös ammatillani oli merkitystä siihen, että haluan auttaa toisia.

Tällä hetkellä minulla on kaksi vertaistuettavaa ja toimin Aivovammaliiton paikallistoimintaryhmän yhteyshenkilönä.

Osallistuin myös kokemuskouluttaja-koulutukseen ja vierailen kokemuskouluttajana oppilaitoksissa noin 3-4 kertaa lukukaudessa.

Kokemuskouluttajana kerron opiskelijoille elämästä aivovamman kanssa ja yhdessä mietitään, miten aivovamman voi ottaa huomioon heidän tulevassa ammatissaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisina.

Toimin myös aktiivisesti muissa yhdistyksissä, kuten asukasyhdistyksen johtokunnassa, Aivot narikassa -hankkeen miesten ryhmässä ja tuupparitoiminnassa (tukihenkilö) sekä apuohjaajana kurssitoiminnassa.

Osallistun aktiivisesti erilaisiin tutkimushankkeisiin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun esimerkiksi Sote-hankkeiden tiimoilta ja kolmannen sektorin toiminnan vahvistamisesta.

Alusta asti on hyvä osallistua erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin sekä toimintamahdollisuuksiin. Älä jää yksin! 

Haaveet ja unelmat tulevaisuudessa

Minä olen alusta asti reissannut paljon ja päättänyt nauttia elämästä! Tärkeintä tulevaisuudessa on oman hyvinvoinnin ylläpitäminen liikunnan ja ravinnon kautta.

Toiveena on löytää rinnalle kaunis nainen, jonka kanssa aiomme luoda rehellisen ja luotettavan parisuhteen.

jounin tarina kuva3 (kuvaaja: Jasmine Saloranta)
Kuva: Jasmine Saloranta

Haluatko jakaa oman tarinasi?

Kysy lisää

Form by ChronoForms - ChronoEngine.com