tartutulevaisuuteen

MUN ELÄMÄ

Näkökulmaa, toivoa ja tsemppiä

twitterinstagramfacebook

koripalloa 560x200

Mönkijäonnettomuus crossiradalla vei Markulta kyvyn kävellä ja juosta mutta liikunnasta tuli hänelle siitä huolimatta ammatti. Hän kokee, että onnettomuus auttoi häntä lopulta ymmärtämään, mitä hän elämältä haluaa. Yksin hän ei olisi silti selvinnyt. Ystävien ja läheisten tuki oli korvaamattoman tärkeää Markulle.

Elokuisena viikonloppuna harjoittelu crossiradalla tuntui hyvältä, aurinko paistoi ja rata oli hyvältä. Yhdessä mutkassa vauhtia oli liikaa, menetin crossimönkijän hallinnan ja ajauduin puuta päin.

Siitä on tultu pitkä taival tähän hetkeen.

Onnettomuuden sattuessa olin 26-vuotias, aktiivista ja liikunnallista elämää elävä nuori mies. Tämän elokuussa 2006 sattuneen mönkijäonnettomuuden myötä sain T3-tason täydellisen selkäydinvaurion.

Oli opittava elämään uudella tavalla, opeteltava yksinkertaisetkin askareet uudestaan ja mietittävä kuinka tästä eteenpäin.Ennen vammautumista olin suorittanut lukion, etsien vielä opiskelupaikkaa. Tein pätkätöitä elämys- ja ohjelmapalveluita tuottavassa yrityksessä ja urheilin paljon.

Oman elämän hallinnan ja harrastusten menettäminen tuntui tuskalliselta

Vammautumisen jälkeen olin kuukauden Töölön sairaalassa hoidettavana ja tämän jälkeen alkoi 4 kuukautta kestänyt kuntoutusjakso Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksessa. Ensimmäisenä teho-osastolla sain kuulla minut leikanneelta kirurgilta, etten tulisi ikinä kävelemään.

Aluksi kaikki tuntui synkältä, ajatuksissa oli lähinnä se etten pystyisi enää harrastamaan tai tekemään mitään, saati olemaan itsenäinen omassa elämässäni.

Onnekseni ystävät ja läheiset olivat lähellä, sain jutella jo sairaalassa heidän kanssa paljon. Purin läheisilleni paljon tuskaani, välillä tosin jaettiin iloisiakin asioita. Tässäkin kohtaa saattoi todeta, että huonomminkin olisi voinut käydä. Jos selkäytimen vaurio olisi ollut nikaman tai kaksi ylempänä, ei käsissäni olisi juuri toimintaa.  Nyt käteni toimivat täysin.

Pää oli pyörällä ajatuksista ja kysymyksistä ilman vastausta, oli täysin pimennossa kuinka elämä jatkuisi tästä eteenpäin. Puhuminen ja läheisimpien ihmisten tuki oli korvaamattoman tärkeää.

Uusi tapa liikkua antoi toivoa

Päästyäni kuntoutukseen Käpylään, avautui silmissäni erilainen maailma. Ihmiset liikkuivat pyörätuoleilla, osa käveli. Tullessani paareilla sisään, syntyi toivoa siitä, että ehkä minäkin pääsisin itsenäisesti liikkumaan vielä joskus. Sairaalassa olin ollut täysin muiden avun varassa, ja oikeastaan maannut vain vaakatasossa kaiken aikaa.

Kuntoutus käynnistyi, monet asiat selkenivät vähitellen, alkoi syntyä toivoa, että elämä jatkuu.

Opin uuden tavan liikkua ja toimia pyörätuolin kanssa.

Kuntoutuksen aikana antoi paljon toivoa tulevaan se, että huomasin kehittyväni ja tulevani toimeen itsenäisesti kokoajan paremmin ja paremmin.

Onnistumisen tunteita ja hyvää mieltä harrastuksista

Ystävät ja läheiset olivat edelleen suuressa roolissa, nyt juteltiin jo tulevastakin, mitä kaikkea vielä voisi tehdä. Alkoi näkyä valoa tunnelin päässä. Itsetunto koheni, kuten mielialakin sen myötä kun tunsin itseni kykeneväksi tehdä asioita edelleen itse.

Suuri voimavara pian kuntoutuksen jälkeen oli liikunta ja urheilu. Aloitin pian kuntoutusjakson jälkeen pyörätuolikoripallon pelaamisen, kävin kokeilemassa Monoski-kelkalla laskettelua ja liikuin ulkona kelaten pyörätuolilla.

Liikkumisesta tuli hyvä olo. Se auttoi pitämään itseni kunnossa, jotta toimintakykyni pysyisi hyvällä tasolla. Tämän lisäksi se antoi myös hyvän mielen ja sain onnistumisen tunteita.

Markun tarina kuva1

Läheisten tuki oli korvaamattoman tärkeää

Jälkikäteen ajateltuna vammautumisen jälkeen oli merkittävää, että ystäväni säilyivät ja läheiset tukivat ja kannustivat. Ilman heitä en ainakaan niin nopeasti olisi saanut kiinni ”normaalista” elämästä. Se antoi minulle paljon, että pystyin tekemään ja nauttimaan samoista asioista ja ennen, välillä vain eri tavalla.

Tunsin kuitenkin olevani sama ihminen kuin ennen vammautumista.

Tavallisen arjen kaipuu ajoi opiskelemaan

Vammatumisesta oli kulunut reilu vuosi. Vietin aikaa ystävien ja kavereiden kanssa, harrastin monenlaista liikuntaa ja aika kului mukavasti omassa asunnossa asuen.

Pian aloin kaipaamaan elämääni tietynlaista rytmiä ja säännöllisyyttä tästä huolimatta. Koin, että haluaisin elää samanlaista elämää kuin vammattomat. Aloin katsella ympärilleni, lähinnä etsien opiskelupaikkaa.

Liikunta on ollut itselleni aina miellytävä tapa viettää vapaa-aikaa, miksen myös voisi opiskella jotain siihen liittyvää?

Monet läheisetkin ihmiset pitivät ajatusta pähkähulluna, ”eihän pyörätuolista käsin pysty esimerkiksi ohjaamaan liikuntaa, tai pelaamaan jalkapalloa”.

Kuntoutujasta kuntouttamisen ja liikunnan ammattilaiseksi

Löysin Pajulahden urheiluopistolta VALKKU-koulutuksen. Tämä oli liikuntaan painottuva valmentava ja kuntouttava koulutus, joka ei johda kuitenkaan tutkintoon.  Pääsin puolivuotiseen VALKKU-koulutukseen yhdeksi seitsemästä muusta jonkin liikuntarajoitteen tai vamman omaavasta henkilöstä.

VALKKU-koulutuksen aikana vahvistui käsitykseni, että haluan opiskelemaan liikunta-alaa ja toivon mukaan työllistää itseni tämän jälkeen.

Hain opiskelemaan liikunnanohjauksen perustutkinto-linjalle Pajulahteen, ja pääsinkin syksyllä 2009 alkavalle kurssille.

Olin ison ryhmän ainoa vamman omaava henkilö. Aluksi jännitti kovasti, mutta opiskelutoverit ottivat minut hyvin vastaan. Koin olevani yksi porukasta ja en kokenut liikuntarajoitteeni asettavan minua eristyisasemaan. Jos jokin käytännön aineista ei luonnistunut, sitten sovellettiin yhdessä kanssaopiskelijoiden ja opettajan kanssa.

Tunsin voittaneeni itseni ja ennakkoluulot. Valmistuin samaan aikaan muiden kurssilaisten kanssa ja onni oli myötäinen sen suhteen, että työllistyin heti valmistuttuani. Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksena pystyn tekemään töitä liikunnanohjaajana ja vertaiskuntouttajana täysipainoisesti ja tasa-arvoisesti muiden työntekijöiden kanssa.

Markun tarina kuva2

Koen eläväni juuri sellaista elämää mikä tekee minut onnelliseksi Vammautuminen vei minulta kyvyn kävellä ja juosta, mutta koen sen myötä elämäni selkeytyneen monilta osin.

Tunnen itseni paremmin, tiedän mitä elämältäni haluan ja huomaan monia pieniä asioita, jotka vaikuttavat onnellisuuteeni, joiden ohi kuljin turhankin kovalla vauhdilla ennen vammautumistani.

Markun tarinan voit katsella myös Vakuutuskuntoutus VKK ry:n videolta: 

Haluatko jakaa oman tarinasi?

Kysy lisää

Form by ChronoForms - ChronoEngine.com