Lapsena kavereita ja ystäville ei ollut väliä onko minulla jokin sairaus vai ei. Olen sosiaalinen ja tulen toimeen monenlaisten ihmisten kanssa. Olen myös osannut puolustaa itseäni pienestä pitäen.
Ylä-asteelle siirtyessä erilaisuuteni alkoi ensimmäisen kerran vaikuttaa kaverisuhteisiini ja koin ensimmäistä kertaa kiusaamista kunnolla yläasteella. Ennen tätä oli ollut yksittäisiä haukkumisia, jotka olin aina hoitanut letkauttamalla jotain nasevaa takaisin. Yläasteikäisenä tuli selväksi ketkä ovat oikeita kavereita ja ketkä ei. Kaverit, jotka luulin olevan minun kavereitani, halusivat vain hyötyä minusta jotenkin. Lapsuudesta mukana olleet kaverit säilyivät kuitenkin ja sain uusia kavereita hevosharrastuksesta.
Kavereiden suhteen olen tullut siihen tulokseen, ettei määrä korvaa laatua ja enemmin muutama hyvä ystävä, kuin iso joukko tuttuja. Kaverisuhteiden kannalta olen todennut, että omasta sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista kannattaa keskustella kavereiden kanssa avoimesti. Avoin keskustelu on parempi, kuin se että syntyy olettamuksia ja toimitaan niiden pohjalta. Kavereiden tarkoitus ei myöskään ole hyötyä toisesta tai pakottaa olemaan jotain muuta kuin on.
-Vilkku