tartutulevaisuuteen

ARKI TOIMIMAAN

Apua arkeen ja elämään

twitterinstagramfacebook

Arjessa tärkeää on hyvä olo ja mielekäs, omannäköinen elämä. Se voi tuntua vammautumisen tai sairastumisen jälkeen menetetyltä mahdollisuudelta, mutta pala kerrallaan voit löytää oman hyvinvoinnin lähteitä. 

Sinun olisikin hyvä pysähtyä tunnustelemaan mitkä asiat vaikeuttavat arkea ja vievät voimiasi. Milloin menee yli ja joudut lepäämään viikon selviytyäksesi? Samalla tavalla tärkeää on tunnistaa asiat ja tekeminen, mikä tuo sinulle voimaa, virtaa ja hyvää oloa. 

 

Miten voisin tunnistaa arjen laturit ja virtasyöpöt?

 

Kellottaminen

Yksi tapa hahmottaa omaa arkipäivää, on piirtää paperille iso kellotaulu. Merkitse siihen ruokailut ja nukkuminen. Sitten lisää esimerkiksi koulussa olo ja säännölliset terapia-ajat. Lopuksi merkitse vapaa-ajanviettosi ja säännölliset harrastukset. 

Riittääkö lusikat?

Lusikkateoria on Christine Miserandinon kehittämä. Se kuvaa elämää pitkäaikaissairauden tai vamman kanssa. Lusikat kuvaavat energiaa, joka sinulla on käytettävissä yhden päivän aikana. Voit suunnitella tekemisesi niin, että lusikoita riittää koko päiväksi.

Ajatellaan, että yleensä lusikoita on käytössä 12 päivää kohti. Päiväsi voivat olla erilaisia. Joinakin päivinä jaksat vähemmän ja lusikoita onkin käytettäväksi vain 9.

Ja sitten päivän toimintoihin. Erilaiset toimet vievät tietyn määrän energiaa eli lusikoita. Esim. kaupassa käyminen voi viedä 2, koulupäivä 5 ja ystävän tapaaminen 4 lusikkaa. Jokainen päivä on siis tehtävä valintoja, jotta lusikat eivät pääse loppumaan. Kaikkeen voimat eivät yksinkertaisesti riitä.

Lusikkateoria voi auttaa hahmottamaan omaa arkea ja helpottaa riittämättömyyden tunnetta, kun ei saakaan aikaan kaikkea mitä haluaisi. Lusikat tuovat konkretiaa omaan rajallisuuteen ja voi näin antaa lohtua.

Teoria on myös hyvä tapa auttaa läheisiä ymmärtämään paremmin, millaista on elää sairauden tai vamman kanssa päivittäin. Kun lusikkateoriasta kertoo perheelle ja ystäville, voi pelkän ”mun lusikat on vähissä” toteaminen riittää selitykseksi siihen, miksei juuri tänään voi lähteä kahville.

Lähde: https://butyoudontlooksick.com/articles/written-by-christine/the-spoon-theory/

riittaako lusikat

Lue lisää aiheesta arki

Lue lisää aiheesta asuminen

Nuorisoasuntoliiton sivuilla on Asumisen ABC-opas -sivut, josta löydät tietoa mm. muutosta, oman kodin kunnospidosta ja raha-asioiden hoidosta.

http://www.nal.fi/asumisen-abc/

NAL asunnot

Lue lisää aiheesta autoilu

Vinkkejä autoiluun liittyen Vammaispalvelun käsikirjassa :

 

invalidiliittoTietoa ajoneuvoista ja hankinnasta

Lue lisää aiheesta kuntoutuminen

Nuorisotakuu.fi

Eväitä kuntoutuksen polulle Nuorisotakuu.fi sivustolla

Vammaispalvelun käsikirjassa

Kuntoutuksen vastuutahot

Palvelusuunnitelman periaatteeista

Itsenäisen elämän suunnittelu

 

 

Kysy lisää

Form by ChronoForms - ChronoEngine.com