tartutulevaisuuteen

ARKI TOIMIMAAN

Apua arkeen ja elämään

twitterinstagramfacebook

Vammautuminen tai sairastuminen muuttaa ainakin aluksi monia elämänalueita elämässäsi. Palaaminen arkeen ja elämän rytmittyminen ovat sinulle kuntoutumisen kannalta tärkeitä asioita. Arkea kannattaa suunnitella huolellisesti ja huomioida siinä sinun omat toiveesi. Suunnittelussa tarvitset usein monen ammattilaisen mukana oloa. Kuntoutumista ja arjessa pärjäämistä mietitään yleensä yhteistyössä perheen, sairaalan työntekijöiden ja oman kunnan vammaispalvelun kanssa. 

 

Kuntoutuminen on matka, jossa asiat edistyvät ajallaan. Esimerkiksi aivovamman jälkeen paluu kouluun voi tapahtua suhteellisen nopeasti ja koulussa olon tavoitteena on arkirytmin opettelu ja kavereiden kanssa olo, ei niinkään opiskelu tavoitteellisesti. Tärkeää on löytää välietappeja, joista huomaat oman edistymisen ja uusien asioiden oppimisen. Voi olla, että olet menettänyt joitakin taitoja, mutta voit löytää uusia tapoja tehdä asioita.

Muut ajattelee helposti, että kun mitään vammaa ei näy, niitä oireita ei voi olla. Erityisesti opettajille, toisille oppilaille ja kavereillekin on joutunut selittämään aivovammaa. Myös perheenjäsenten voi olla vaikea ymmärtää ettei jaksa, mutta onneksi vanhemmat on ymmärtäneet mua…

Mikä auttoi pärjäämään itse?

 

Lue lisää aiheesta arki

Lue lisää aiheesta asuminen

Nuorisoasuntoliiton sivuilla on Asumisen ABC-opas -sivut, josta löydät tietoa mm. muutosta, oman kodin kunnospidosta ja raha-asioiden hoidosta.

http://www.nal.fi/asumisen-abc/

NAL asunnot

Lue lisää aiheesta autoilu

Vinkkejä autoiluun liittyen Vammaispalvelun käsikirjassa :

 

invalidiliittoTietoa ajoneuvoista ja hankinnasta

Lue lisää aiheesta kuntoutuminen

Nuorisotakuu.fi

Eväitä kuntoutuksen polulle Nuorisotakuu.fi sivustolla

Vammaispalvelun käsikirjassa

Kuntoutuksen vastuutahot

Palvelusuunnitelman periaatteeista

Itsenäisen elämän suunnittelu

 

 

Kysy lisää

Form by ChronoForms - ChronoEngine.com