tartutulevaisuuteen

twitterinstagramfacebook

Sain vakavan aivovamman ja halvaannuin toiselta puolen kehoani 12-vuotiaana jäätyäni auton alle. Olen kuntoutunut hyvin – lähtökohtana oli, ettei tiedetty, jääkö minusta sänkypotilas vailla tietoa ympäröivästä maailmasta. Mainittava kuitenkin on, etten enää juurikaan onnu kävellessäni. Ulkonäköni ei myöskään muuttunut, koska en saanut kuin yhden haavan – senkin takaraivooni hiusten keskelle – eli näytän melko ”normaalilta” nuorelta naiselta. Täten minulle ei aina osata tarjota apua.

anni maisema

Narkolepsia on harvinainen ja varsin tuntematon sairaus. Usein sitä sairastava saakin pitää pienen luennon kertoessaan sairaudestaan muille. Myös terveysalan ammattilaiset ovat usein hyvin tietämättömiä sairaudesta. Olen iloinen, että moni on kiinnostunut sairaudestani ja siitä, kuinka se vaikuttaa elämääni. Näitä keskusteluja käydessäni, olen huomannut siihen liittyvän usein samantapaisia luuloja. Päätinkin siis listata nyt kolme tyypillistä käsitystä sairastamastani sairaudesta ja avata niitä sekä faktatiedolla, että omilla kokemuksillani.

Blogi A 1

Kaverini ikuistama, epäonnistunut yritys lukea tenttiin kirjastossa.

Jännitys kihelmöi kehossa päälaelta varpaiden kärkiin. Pulssi tuntuu kiihtyvän, korvissa humisee, kurkkua kuristaa, kädet tärisevät. Sydän takoo rinnassa vimmatusti vähintään tuplavauhtia. Mielestä katoaa kaikki järkevät ajatukset ja päässä tasapainottelee kaksi ainoaa käsillä olevaa vaihtoehtoa – taistelenko vai pakenenko?


Edellä kuvatut tuntemukset ovat tuttuja varmasti meille kaikille, mutta joillekin epävarmuus, pelko ja arkuus tuottavat epämieluisia kehon ja mielen reagointeja päivittäin. Muistan yhä selvästi monet piinaavat hetket, jolloin pelko veti minut mukanaan. 

Tatu blogikuva kurkkaus puun takaa