Tiedätkö, mitkä ovat omat ihmisoikeutesi?
Ihmisoikeudet on sana, jonka kuulee usein, mutta hyvin harva tuntuu tietävän niiden tarkan sisällön. Ne eivät ole suinkaan veteen vedetty eetteristä koostuva viiva, vaan tämän kyseisen hyvin kattavan paketin sisältö on kytkettynä konkretiaan ja hyvin avattavissa. Ilman niihin tutustumista voivat ne kuitenkin tuntua kaukaisilta ja vaikealta ymmärtää.
Väittäisin kuitenkin olevan tärkeää etenkin nuorille vammaisille tietää omat ihmisoikeutensa. Nehän eivät tällä hetkellä toteudu Suomessa, vaan ovat niin haastettuina, tallottuina, kuin ihan vain rikottuinakin päivittäin ympäri maata. Jos ei kuitenkaan tiedä mitkä omat ihmisoikeudet ovat, niin hittoako sitä tietää milloin niitä on rikottu. Eikä täten välttämättä tajua näin edes tapahtuneen. Olen usein törmännyt siihen, että viranomainen voi vedota asiassa hyvään tarkoitukseen, ja kiinnittyä johonkin lain kohtaan, mutta ei ota asiaan kantaa konkreettisesti tai kuule mitä olen yrittänyt kertoa. Törkeimmillään, jopa hyvin räikeissä tapauksissa asiat pyritään lakaisemaan maton alle. Omien oikeuksien tunnistaminen on merkityksellistä, jotta itseään voi puolustaa, jos omia oikeuksia uhataan.
Omalla kohdalla kiinnostuin ihmisoikeuksista ja muutenkin aktivismista vasta kahdenkymmenenviiden vuoden iässä käytyäni läpi vammaisena nuorena julman rääkin. Terveyteni romahti yllättäen, eikä terveydenhuollossa tästä kiinnostuttu. Vointini meni niin huonoksi, että hengen lähtö oli lähellä. Minun piti sinä kesänä käydä akuutissa 11 kertaa, ja yhden kerran soittaa ambulanssi kotiin. Terveydenhuolto tai muukaan taho ei ottanut tilannettani vakavasti, ja tämän takia ei mikään muukaan byrokratia toiminut. Kaikki paha jäi minulle itselle kärsittäväksi kasautuvina ongelmina. Vuosien ajaksi minut leimattiin tapavalittajaksi.
Vain pitämällä hampain ja kynsin kiinni omista oikeuksistani, taistelemalla itsepäisesti oman itseni edestä, selvisin tästä kaikesta hengissä ollakseni tässä kirjoittamassa siitä. Se avasi silmäni täysin sille, miten julma ja välinpitämätön Suomen ”ihmisoikeuksien mallimaan” järjestelmä voi olla juuri meille vammaisille. Tähän päivään asti minulta ei ole pyydetty edes anteeksi, mistään korvauksista puhumattakaan. Järjestelmä suhtautuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, mutta minä en anna maton lentää päälle vaan jatkan metakan pitämistä asioideni paranemiseksi. Sanonnan mukaisesti: kirves voi unohtaa, mutta puu kyllä muistaa.
Jos kohtaa asiatonta kohtelua tai omia oikeuksia uhataan, tukea ja neuvoa voi kysyä esimerkiksi vammais- tai potilasjärjestöistä. Itse olin yhteydessä tilanteestani Invalidiliiton neuvontaan, josta sain neuvoja ja ohjeita, mitkä ovat ne kanavat, joiden kautta voin lähteä ajamaan asiaa eteenpäin. Koin myös, että minulle tapahtunut otettiin Invalidiliitossa vakavasti. Se oli minulle merkityksellistä sen jälkeen, kun tilannettani oli niin usein kyseenalaistettu.
Suosittelen vahvasti lukemaan omista ihmisoikeuksista. Se on lähestulkoon suoranainen itsepuolustus konsti tämän päivän maailmassa. Moinen onnistuu vaikkapa täältä: https://ihmisoikeusliitto.fi/ihmisoikeudet/ihmisoikeuksien-julistus/
Niistä tietämisen lisäksi kannattaa myös olla valmis suojelemaan ihmisoikeuksien konseptia yleensäkin. Niin omien, kuin toistenkin. Niiden edestä, jos minkä kannattaa taistella! Niin ihmisoikeudet, kuin tasa-arvokin ovat jatkuvan hyökkäyksen alla monesta eri kulmasta. Jos ne pääsevät murenemaan tai rapautumaan entistä syvemmin, tulee se johtamaan hyvin synkkään tulevaisuuteen. Yhdessä voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, että turvaamme kaikkien ihmisten tasavertaiset oikeudet.