Valmentava koulutus

/

Jos sinulla ei ole mitään ajatusta siitä, mitä haluaisit tehdä peruskoulukoulun jälkeen, voi valmentavakoulutus olla sopiva vaihtoehto. VALMA-koulutus on tarkoitettu pääsääntöisesti peruskoulun suorittaneille nuorille, jotka tähtäävät ammatilliseen koulutukseen. Oppilaitokset arvioivat kuitenkin itse koulutustarpeen, joten myös ammattikoulu ja ylioppilastutkinnon suorittanut voi hakea.

Lue lisää »

Ammatinvalinta

/

Ammattia ja koulutusta miettiessä ensisijaisen tärkeää on miettiä, mistä itse pitää, nauttii ja mitkä asiat kokee tärkeäksi elämässä. Voisiko mieleinen harrastus työllistää tulevaisuudessa? Nautitko ihmisten seurasta vai toimitko mielummin yksin? Oletko taitava tietokoneella tai kiinnostaako sinua some? Työn mielekkyys on merkittävä tekijä siitä suoriutumisessa, joten ”sen oman jutun” löytämiseen kannattaa panostaa, vaikka siihen kuluisikin aikaa.

Lue lisää »

Kymppiluokka – antaa aikaa vahvistua

/

Kymppiluokka kestää yhden lukuvuoden perusopetuksen päätyttyä. Kympillä voit kuroa kiinni esimerkiksi sairaalahoidon aikana jääneitä opistoja tai korottaa numeroitasi päästötodistukseen. Ylimääräinen vuosi antaa aikaa tehdä rauhassa jatkosuunnitelmia ja harjoitella tärkeitä opiskelun ja arjen taitoja. Lisäopetuksen voi suorittaa myös muussa kuin omassa koulussa.

Lue lisää »

Kuntoutuminen

/

Kuntoutus ja kuntoutuminen sanat ovat varmasti tulleet tutuksi sairastumisesi tai vammautumisesi jälkeen. Kuntoutuksella tarkoitetaan toimintaa, joka auttaa sinua selviytymään mahdollisimman itsenäisesti omassa arjessa ja elämään mahdollisimman omannäköistä elämää. Kuntoutus voi olla palveluita tai ohjausta, joka toteutuu ammattilaisten toimesta yhteistyössä sinun ja läheistesi kanssa.

Lue lisää »

Arjenhallinta

/

Arjessa tärkeää on hyvä olo ja mielekäs, omannäköinen elämä. Se voi tuntua vammautumisen tai sairastumisen jälkeen menetetyltä mahdollisuudelta, mutta pala kerrallaan voit löytää oman hyvinvoinnin lähteitä.

Sinun olisikin hyvä pysähtyä tunnustelemaan mitkä asiat vaikeuttavat arkea ja vievät voimiasi. Milloin menee yli ja joudut lepäämään viikon selviytyäksesi? Samalla tavalla tärkeää on tunnistaa asiat ja tekeminen, mikä tuo sinulle voimaa, virtaa ja hyvää oloa.

Lue lisää »

Asuminen

/

Asumisessa lähtökohtana on, että sinulla on tarpeitasi vastaava asunto. Oikean asumismuodon löytyminen voi vaatia selvittelyä pitkäänkin. Asunto voi olla yksittäinen vuokra- tai omistusasunto. Asunto voi olla myös osa asuntoryhmää tai palvelutaloa. Muista, että minkään ratkaisun ei tarvitse olla ikuinen, vaan esimerkiksi alkutaipaleella voit tarvita enemmän apua ja asua palveluasumisen piirissä. Myöhemmin itsenäinen asuminen voi sujua joko henkilökohtaisen avun turvin tai ihan itse.

Lue lisää »

Alkuvaiheessa

/

Vammautuminen tai sairastuminen muuttaa ainakin aluksi monia elämänalueita elämässäsi. Palaaminen arkeen ja elämän rytmittyminen ovat sinulle kuntoutumisen kannalta tärkeitä asioita. Arkea kannattaa suunnitella huolellisesti ja huomioida siinä sinun omat toiveesi. Suunnittelussa tarvitset usein monen ammattilaisen mukana oloa. Kuntoutumista ja arjessa pärjäämistä mietitään yleensä yhteistyössä perheen, sairaalan työntekijöiden ja oman kunnan vammaispalvelun kanssa.

Lue lisää »

Living life to the fullest – nautin elämästäni!

/

Tietoa, tukea ja toivoa nuorille tapaturman tai potilasvahingon jälkeen

Lue lisää »